Työn orja vai työn sankari?

Yrityksen seinällä on huoneentaulu, jossa on teksti: ”No heroes” – ei sankareita. Tämä yritys sijaitsee toisella puolella maapalloa, Tyynen Valtameren rannalla.

Käytännössä teksti tarkoittaa sitä, että kenenkään ei tarvitse, eikä kenenkään oleteta olevan työn sankari. Ajatus voi tuntua omituiselta kulttuurissa, jossa venyminen, töiden tekeminen kelloon katsomatta ja itsensä likoon laittaminen yrityksen (tai työyhteisön) puolesta – ylipäänsä uhrautuminen työlle – on korkean moraalin merkki.

Olen työskennellyt yrittäjänä ja työntekijänä tilanteessa, jossa töitä on tehty kelloon katsomatta. Tuo venyminen antaa upean suoriutumisen tunteen ja luo tiiviin yhteyden siihen porukkaan, jonka kanssa työ tehdään. Toisinaan työ onnistuu kelloon katsomatta yli odotusten. Rutiini saa yliotteen, mieli ei vaella ja työ hoituu kuin itsestään.

Työn tuloksessa on kuitenkin valtava ero riippuen siitä, onko kyseessä suorittava, luova tai käsityö – vai tietotyö.

Aloitin työurani kondiittorina, ja lähes poikkeuksetta oma kokemukseni suorittamisen tilan – flown – saavuttamisesta venymisen kautta rajoittuu suorittavaan työhön. Kun sama venyminen ulotetaan esimerkiksi sisälogistiikan projektikoordinointiin, lopputulos aiheuttaa vain lisätöitä. Olen keskustellut aiheesta useiden asiakkaitteni kanssa, ja lähes poikkeuksetta kokemus on täsmälleen samanlainen; suorittavassa työssä flow tapahtuu kuin vahingossa, työ tekee itsensä. Tietotyössä työn venyttäminen pikkutunneille kostautuu kertautuvasti. Poikkeuksiakin toki on, mutta varsin harvoin. On myös huomioitava, että kysymys on satunnaisesta venymisestä, ei jatkuvista, päivittäisistä tai viikonlopuille valuvista ylitöistä.

 

Pakko painaa pitkää päivää – onko?

Naapurissa jaettiin (ja jaetaan) työn sankarin arvonimiä 35 vuotta työskennelleille, työssään erityisen ansioituneille henkilöille. Yleisemmin työn sankari lienee Suomessa käsite, jota kukaan ei varsinaisesti (ainakaan sitä ääneen sanoen) tavoittele, mutta jonka viitan moni kuitenkin mielellään pukee harteilleen. Itse itsensä nimittänyt työn sankari yhdistää itseensä esimerkiksi seuraavia ilmaisuja:

  • Aina on kiire. Kiire on työn sankarille menestyksen, ahkeruuden ja tehokkuuden mittari.
  • Työn ja perhe-elämän tasapaino on haasteellista. Mutta työtähän tehdään perheen puolesta.
  • Uhri (työn orja). Muut eivät ymmärrä, kuinka täysillä laitan itseni likoon firman puolesta.
  • Rapatessa roiskuu. Kun on näin monta rautaa tulessa, ei pieniltä sattumuksilta voi välttyä.
IMG_4432

yleensä huippuammattilainen ei tarvitse lisäoppia tai uusia ajatuksia…

Viiskymppishaastattelussa tai eläköityessään työn sankari harmittelee yleensä sitä, kuinka vähän tuli vietettyä perheen kanssa aikaa silloin, kun lapset olivat pieniä – mutta onhan hänellä onneksi lapsenlapset… Yllättävää kyllä, tämäkään lause tai tämän tyyppiset uutiset eivät pysäytä (itsenimitettyjä) huippusuorittajia tai siihen pyrkiviä. Yrittämisen tai huippujohtamisen todellisuus on kovaa ja vaatii uhrauksia – tai näin ainakin halutaan uskoa (tai itselleen uskotella). (*)

Työn sankarin synonyymi ja vastakohta on työn orja. Työn orja löytää työstään pääsääntöisesti vain valittamista. Työlleen hän tosin on yleensä yhtä omistautunut kuin työn sankari. Molempia yhdistää kuvitelma korvaamattomuudesta ja ajatus siitä, että he vetävät kivirekenä perässään koko muuta työyhteisöä.

Tuo ”No heroes” ei muuten ole keksitty juttu. Huoneentaulu riippuu nimeltämainitsemattoman huippuorganisaation seinällä. No Heroes on yrityksen korkein sisäinen arvo, ei  sanahelinää. Mitattavat tulokset osoittivat, että tietotyössä tapahtuvasta venymisestä oli yritykselle enemmän haittaa kuin hyötyä. Kun aikaa on rajallisesti, täytyy käytettävissä olevat resurssit virittää huippuunsa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että työtaakka on jaettu. Kenelläkään ei ole varaa kahmia töitä sen enempää omaa uhrautumistaan kirkastamaan, kuin osalla laistaa töitä ja sälyttää näitä muiden hoidettavaksi. Paras mahdollinen käytäntö ja tavoite on saavuttaa tuo sujuvuus – tietotyön flow – normaalin työajan puitteissa, vakituisten rutiinien parissa, jakamalla kuorma optimaalisesti (mikä on  todellisen käytännön huippujohtamisen mittari). Se, mitä yksittäisen työntekijän tai yrittäjän venyminen yrityksen tutkimuksen mukaan aiheutti, oli yleensä lisätyötä muille.

Ajatus korvaamattomuudesta on äärettömän kallis, olipa painotuksena sankari tai orja. Käytännössä tämä voi tarkoittaa organisaatiolle elintärkeän tiedon pimittämistä vain omaan käyttöön, tiedon hallitsija annostelee tietoa omaa pätemistään tukevina annoksina. Tämä tapa tulee yllättävän usein vastaan lähes jokaisessa organisaatiossa; täysin käsittämätön keino saada itselleen pätemisen tunne.

 

Kitkaton työyhteisö

Hyvä vertailukohta huippuunsa viritetylle tietotyötä tekevälle yhteisölle on F1-varikkoalue. Kun seuraa varikolle tulevan auton renkaiden vaihtoa ja tankkausta, huomaa, että jokainen liike on tarkkaan mietitty. Kuten autosta, myös tiimistä on pyritty poistamaan kaikki kitka. Varikolla ei ole yhtään prosessia, jota ei olisi scriptattu, suunniteltu etukäteen. Kaikkia mahdollisia skenaarioita varten on olemassa valmis työnkulku. Rutiinit onkin hyvä suunnitella etukäteen, noudattaa samaa kaavaa ja hioa tietoisesti yksityiskohtia sujuvammiksi.

Varikkoalue

oikeilla työkaluilla ja käytännöillä työ sujuu jouhevammin

Ja siinä missä varikkoalueella voi tulla vastaan yllättäviä tilanteita, niitä tulee myös tietotyössä. Työelämä on muuttuvaa ja monimuotoista. Varikkoalueella näiden yllättävien tilanteiden hallintaan on olemassa oma prosessinsa, yleispätevä toimintamalli, joka määrittelee halutun lopputuloksen ja siihen vaadittavat askeleet automaattisesti. Tietotyön vastaavia tilanteita varten on myös olemassa työnkulku, joka toimii myös niissä yllättävimmissä tilanteissa. Kyseessä on viisivaiheinen, äärettömän yksinkertainen prosessi kaiken tietotyön hallintaan. Jos olet lukenut tähän saakka ja huomannut millä sivustolla olet, arvaat varmaan mistä on kysymys.

Ai niin, tuossa huippuorganisaatiossa (**) muuten jokainen käyttää GTD – Getting Things Done -menetelmää omassa työssään. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että kitka on poistettu, flown löytäminen oman työn tekemisestä on yhtä helppoa kuin lenkkipolulta tai rakkaimman harrastuksen parista. Huoneentaulu on muistutus ajasta, jolloin tuntemukset omasta työstä vaihtelivat noiden kahden eri ääripään – tai synonyymin – työn orjan ja sankarin välillä.

(* Huippujohtaminen – kuinka sen sitten haluaakaan määritellä – ei todellakaan näitä uhrautumisia vaadi. Olen itse opettanut GTD-menetelmän vasta kahdelle hallitusammattilaiselle. Kansainvälisellä verkostollamme on kokemusta sadoista globaalisti toimivista huippujohtajista. Näitä asiakkaitamme yhdistää halu poistaa kitka omasta työstään. Kun oma työteho on optimoitu systematisoidulla työnkululla, ymmärtää, että aika ei ole se tehostamisen oleellinen elementti. Jos aika loppuu jatkuvasti kesken, ei ajan lisääminen auta yhtään sen enempää, kuin sen siirtäminen omasta perhe-elämästä tehottomassa prosessissa käytettäväksi.)

(** Vierastan termiä huippuorganisaatio, mutta käytän sitä alleviivaamaan tällaisen organisaation ominaisuuksia suhteessa organisaatioon, jossa pitkä päivä ja kiire vastaavat käsityksiä tehokkuudesta ja tuottavuudesta.)

 

 

Aiheeseen liittyvät

,

Ei kommentoitu

Vastaa

Tilaa GTD-uutiskirje!

Saat tuoreet blogipostaukset, tiedon tulevista koulutuksista, tapahtumista ja muista GTD-uutisista suoraan s-postiisi.