UUTISKIRJEARKISTO
Tehtävälista, yksi vai useampi
Liikaa tekemistä ja muutama asia on pakko saada hoidettua? Jokainen on varmasti ainakin kerran kirjannut mielessään pyörivät asiat listaksi paperille ja päättänyt, missä järjestyksessä listatut
5 vinkkiä ennen lomaa
Hyviä vinkkejä lomalle laskeutumiseen vyöryy kesä-heinäkuun vaihteessa lähes joka suunnasta. Ajattelin, että en itse kirjoittaisi aiheesta mitään (eikö kaikki ole jo sanottu?), mutta päätin kuitenkin
10 vinkkiä projektien määrittelyyn ja hallintaan
Kaikenkattava ja ajantasainen projektilista on yksi toimivan GTD-järjestelmän kulmakivistä. Tässä 10 vinkkiä projektien määrittelyyn ja hallintaan: 1. Projekti on mikä tahansa haluttu lopputulos, jonka haluat kuitata
Tarkastelutasot
Tämänkertaisen kirjoitukseni runko on alustukseni viimekertaiseen Helsinki GTD meetupin tapaamiseen. Meetupin aiheena oli alun perin taso 3, tavoitteet. Esitystä valmistellessani huomasin, että en osannut käsitellä
Tehtävälistoilla työuupumusta vastaan
Kotimaisessa henkilökohtaisen tuottavuuden keskustelukentässä on viimeisen kuukauden aikana pulpahtanut pintaan käsite tehtävälista. Alkuun yksi, sitten useampi johtaja kertoi työuupumuksestaan, joka johtuisi itsejohtamisen puuttumisesta. Seuraavaksi useampi
Vastuualueet
Getting Things Done -menetelmää voidaan katsoa kahdesta eri näkökulmasta: Horisontaalisesti työnkulun, eli keräämisen, käsittelyn, järjestämisen, katsastuksen ja tekemisen tasolta. Tämä on taso, jolla päivittäinen tekeminen
Hanki laskeutumisalusta
Oletko huomannut, että kodin ensimmäinen tasainen pinta ulko-oven sisäpuolella tuntuu keräävään runsaasti tavaraa päällensä? Onko työpöydälläsi paikka, joka täyttyy papereista ja tavaroista – varsinkin muiden
3 keinoa selvitä keskeytyksistä
Edellisenä työpäivänä kävit läpi tehtävälistasi, siirsit tekemättömät asiat seuraavalle päivälle ja teit yksityiskohtaisen suunnitelman sille, miten seuraava päivä sujuu. Kaikki järjestyksessä ja valmiina seuraavaan päivään.
2 minuuttia
Yksi GTD:n tehokkaimmista työkaluista on 2 minuutin sääntö. Jos haluat tästä syksystä lähtien saada entistä enemmän aikaan, ota seuraavan neljän viikon tavoitteeksi opetella tämä erinomainen